Olikohan se niin et Essi toivoi et pitäis VÄHÄ useammin päivitellä kuulumisia...

Kevät kului vanhoissa merkeissä; Toukokuun alussa päästiin äkkilähtö -paikalle BH -testiin Helsinkiin. Musti oli eka koira, ja kokeen alku tulikin aika noepasti, joten nappasin vaan koiran autosta ilman sen kummempia virittelyjä. Seuraamiset oli ihan ok, ei niin aktiivinen kun haluaisin, mut hyvin "pikkusievä". Henkilöryhmän ulospäin käännökset aukesi molemmilla kerroilla (olis voinut tietty harjoitella henkilöryhmää, jäi aika vähälle esittelylle tämä asia). Jättävät ja luoksetulo ok, paikallaolo ok (lonkka-asento). Taisi saada kaikista osioista "erinomainen", vaikka seuraaminen olis saanut olla vietikkäämpää ja luoksetulossa tuli suoraan sivulle (tuomari ei tainnut huomata). Kaupunkiosuudessa ei ollutkaan kummempia, Musti on aika lunki tyyppi, joten ei ollut odotettavissakaan ongelmia. Siispä BH testi on alta pois, nyt pitäis jaksaa jäljestellä...

Touko-kesäkuussa tehtiin noin 1 jälki per viikko, nyt kuumilla en ole jaksanut tehdä (ja metsät on ihan täynnä käärmeitä meillä päin, selityksen makua...). Yksi ihan kunnon 800 m jälki 1h vanha, hyvin vaihtelevaan metsään (kalliota, risukkoa, suota jne). Musti oli siinä tosi hyvä, vaikka emännällä meinasi usko loppua monta kertaa kun en tienny mistä jäljentekijä oli mennyt, mut onneks uskoin koiraan enkä puuttunu. Kepit on noussu viime aikoina yllättävän hyvin, täytyy koputtaa puuta. Janan kans on ollu ongelmia, täytynee ihan kunnolla opettaa sille etenemiskäsky erikseen ja sit yhdistää se jälki -asiaan. Takajälkiä nostelee aina aika-ajoin, enkä nyt oikein tiedä miten asiaa vois opettaa... Oltiin perheen kanssa reissussa tutustumassa Lontoossa Maya -aussiin ym. nähtävyyksiin, Mustonen oli oikein hyvässä hoidossa, missä treenattiin jälkeä ja esineruutua joka pvä, KIITOS MIRVA! (En ymmärrä mistä löydät energiaa noin paljon..).

Tokotreenit jatkuu vanhaan malliin muutaman kerran viikossa. Meidän yhdistyksen SM -kisoihin tähtäävä ryhmä on saanut nauttia Christan opeista noin joka toinen viikko. Musti on saanut kovasti apua seuraamisen viretilaan; Alettiin tekemään niin, että jos laiskotteli tai tuntui nihkeältä, vaikeutettiin hommaa tosi paljon, nopeita siirtymisiä kovaan juoksuun, sivuaskeleita juoksussa, äkkikäännöksiä, äkkipysähdyksiä. Ja sit kun teki töitä, palkattiin ja siirryttiin "tavalliseen" seuraamiseen. Mustilla alkoi toimimaan ihan parin kerran jälkeen, nyt on tuntunut tosi hyvältä. Ohjatun pisteen kyttäily - ja nihkeys ongelmiin kokeiltiin pientä tönäisyä peppuun lähtiessä jos yritti jumittaa, se myös tuntui toimivan. Ohjattu on nyt kylläkin tauolla, kun SM-kisoissa mennään vielä voittajaan, mitä juttuja nyt on harjoiteltu, joten tilanne nähdään sit taas parin viikon kuluttua ku aloitan uudelleen ohjatun. Mulla alkaa pikkuhiljaa yhä vahvemmin tulla varmuus siitä et Musti on niin vahva ja itsenäinen koira et toimii parhaiten kun palkan lisäksi saa pienen määrän "vaatimusta", niin et tietää ettei voi lintsata.

Viime viikolla oli jälleen valmistuvalle tokotuomarille ns. kollegio, missä oltiin Mustin kans voittajaluokassa. Arvostelemassa oli tuomarikokelaan lisäks Carina Ranne ja Kaisa Lähdesmäki. Mustilla kävi vähän ohraisesti kun käytin aamulla lenkillä ja jätin kotiin lepäämään ku kävin "turistipäivää" viettämässä Porvoon vanhassa kaupungissa. Jukka olikin tullut kotiin ennen aikojaan ja käyttänyt Mustin 8 km juoksulenkillä +28 asteen helteessä! Koira oli vähän läähätteleväinen kun lähdettiin kentälle... Lisäks Mustin kakkiainen onnistui varastamaan palkaks tarkoitetun iltaruoan rasiasta ennen suoritusta. No niin, ei ollu kovin suuret odotukset lähteä suorittamaan kun koira oli fyysisesti väsynyt ja maha täynnä. Paikallaolossa tuli uusi virhe; tarvitsi 2 maahankäskyä ja sit melkein varasti ylös (7). Seuraaminen oli hyvä (9) JEE! Istuminen kuulema vähä hidas (8), luoksetulo aika hyvä, pysähdykset olis voinu olla vähä terävämpiä (mun mielest silti aika hyvät) loppuosan vauhti ei ollu yhtä hyvä ku alussa ja sivulle tuli banaanilla (8½). Ruudussä jäi etuosaan, olis ollu sisällä, mutten halunnu jättää siihen vaan annoin uuden käskyn, jolla pyörähti peremmälle (7), muuten ok. Noudoissa kaikissa oli vähä palautuksissa saanu olla enemmän voimaa. Hyppynouto (9), metallissa minä tiputin esineen kun otin sitä koiran suusta (6). Tunnarissa palautus hyytyi täysin, palautti ravilla (7). Kaukot oli mun mielest aika hyvät, tuomarit kommentoi et asennon vaihdot vois olla nopeammat ja liikku 5 cm taakse (8). Kokonaisvaikutuksesta ei ollut puhetta. Laskeskelin et kasin kokonaisvaikutuksella olis jotain 250 p. (II tulos). Olin loppuenlopuks aika tyytyväinen; koira oli väsynyt ja maha täynnä ja keli oli tosi kuuma hiekkakentällä ja arvostelu tällaisissa tilaisuuksissa on TOSI tarkkaa. Sit tuli muutama hassu virhe mm. paikallaolo ja metalli. Täytyy sanoa et Mustilla on aika hyvä työmoraali, vaik väsyttää se tekee liikkeet lähes omalla tasollaan. Liikkeiden välissä näkyi eniten et oli väsynyt, ei edes häntää heiluttanut mulle kun kehuin...

No joo, nyt sit ens viikonlopuks sukulaisten mökille ja seuraavana viikonloppuna olis tokoSM, jonne mennään joukkueeseen VOI -luokkaan. Kohta alkaa jo jännittämään... Oikein hauskaa leiriä kaikille Ghosteye's porukoille, olisipa ollut mukavaa olla mukana!