Pessi palaili viikonloppuna viikon kesälomalta Porista. Jukan siskon 10 v. tytölle oli tullut luvattua jo viime kesänä, että saa Pessin joskus hoitoon. Pessi olikin niin toivottu vieras, että koko vuosi on kyselty että koska sen sitten tulee. Nyt oli sopiva hetki päästää vanha rouva lomailemaan, kun pennun kanssa on myös ihan hyvä opetella olemaan "vain ihmisten kesken".

Alkuviikosta huomasi selvästi, että Musti ei ollut niin rohkea kun normaalisti, kun ulkona kuului kolinaa tms. se pinkoi varmuuden vuoksi piiloon. Paljon yritettiin viikon aikana kuljeskella kaupungilla, treenikentällä ja tuttujen luona, ja loppuviikosta en enää huomannut juurikaan eroa siihen kun Pessi oli ollut mukana. Nyt pitää vaan muistaa pääosin kulkea Mustin kanssa ilman toista koiraa. Myös Mustin kaikki energia, mikä aiemmin käytettiin Pessin kaulavilloissa roikkumiseen, on suunnattu meidän punteissa roikkumiseen. Kun paikkailin naskalihampaan reikiä muutamasta Annin vaatteesta, olikin aika käydä pennun kanssa keskustelua homman laillisuudesta... Nyt meneekin jo paremmin :).

Pessi nautti lomaviikosta täysin rinnoin, leikki lasten kanssa pihalla ja sai joka päivä siankorvan. Turkkikin kuulema harjattiin päivittäin. Paluu arkeen olikin kova, kun kotiin tullessa pentu yrittikin jo häikäilemättä tulla Pessin ruokakipolle. Pessi ei uskaltanut sanoa mitään, joten jouduin muistuttamaan Mustia miten täällä ruokaillaan; ainostaan omasta kupista.

Musti on myös yhtäkkiä kasvattanut jalat ja alkaa muutenkin jo näyttää niiiiin isolta koiralta. Jäljestystä on jatkettu muutaman kerran viikossa, pennulla on jo selvä käsitys miten homma toimii. Vauhtia ja intoa on hurjasti ja olenkin joutunut jättänään "namikasan" pois jäljen päästä, kasvattamaan jäljen pituutta ja jäljestämään sen jälkeen kun pentu on syönyt ruoan kotona. Näin ei ihan mopo karkaa käsistä ja homma muutu mahdottomaksi pyörimiseksi ja hyppimiseksi.

Musti on nyt tällä viikolla 12 vk ja sen kunniaks kävi puntarilla, 6,1 kg. Rokotukset annetaan kunhan posti tuo rekkarit.